maanantai 7. kesäkuuta 2010

Photographer's snip snaps

Kappas vain, vanha banneri sai väistyä uuden tieltä.


Edellisessä bailattiin vielä Rokin keikalla, nykyisessä jammaillaan Kulttuuritallien lavalla. Saparok-kinkereiltä riittäisi kuvasatoa useampaankin banneriin, tässä muutamia räpsyjä.







Strike a pose! Janne keikistelee.



Tommy silmäteränsä kera.



Lassin ensimmäinen keikka BY:n tahdistajana. Ihana Lassi!


Ja loppuun Behind You kokonaisuudessaan kuten se oli vielä keikan alkaessa.





Kuvaajana toimi Jaana Piipponen, rajaukset ynnä muu kuvansössintä by Kiima. Videokuva antaa vielä odottaa itseään. Teknisiä ongelmia. Sopivan piuhan metsästys on kesken.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Sateenkaarenmaalarit

Vielä ehtii!

Nimittäin 12.6. asti Kouvolan kirjastossa on Minun Sateenkaari-Kouvolani -valokuvanäyttely.

Behind You on mukavasti vaikuttanut näyttelyyn, sillä Tommy ja Lassi poseerasivat kameralle ja Janne on jeesaillut yleisapumiehenä ainakin kuskin ja kääntäjän rooleissa.


Pienenä knoppina kerrottakoon, että Lassin ja Tommyn eksyessä samaan kuvaan, he eivät vielä tienneet olevansa samaa bändiä jonain päivänä. Ehkäpä kuva oli enne. =)

maanantai 31. toukokuuta 2010

Dramedy à la BY

Huh.

Behind Youn lauantainen keikka Kulttuuritalleilla oli humalaisen perseilyn ja kitkerän draaman sävyttämää. Mutta jotain sairaan hyvääkin sieltä jäi muistoihin.

Rumpali-Lassi oli syötävän suloinen lavalla! Kaiken kaaoksen keskellä Lassi säteili innostustaan musiikkiin ja näkyi olevan oikein kotonaan bändissä. Ei uskoisi, että Lassi on paukutellut BY:lle tahtia vasta reilun kuukauden.

Erikoismaininta myös Jannen fuchsian väriselle paidalle!


No niin, sitten illan Tapaukseen. Keikan myötä Behind Youn entiseksi basistiksi joutanut öykkäri kiipesi lavalle joko nöyryyttääkseen itseään tai sitten tukeakseen illan eläinystävällistä teemaa sikailemalla niin kuin moisilla ihmisapinoilla tuntuu usein olevan tapana. Eipä sormet tahtoneet löytää oikeita paikkoja basson kaulalta ja biisien välillä kuultu länkytys aiheutti vuoroin hilpeyttä ja vuoroin kihelmöivää myötähäpeän tunnetta kuulijoissa. Keikka loppui komeasti ennen aikojaan basistin pyllähtäessä lavalle pitkin pituuttaan.

Ymmärtäähän sen, että kaikille moniongelmallisille bassonpaukuttelijoille ei Behind Youn pesti luonnistu, onhan bassolla iso ja tärkeä rooli yhtyeen musiikissa. Tämä kuulija ei kuitenkaan ole pahoillaan basistin vaihdoksesta, päin vastoin. Toivottavasti pojat löytävät riveihinsä bassottelijan, joka omaa edes hitusen sitä notkeaa groovea jota BY:n ensimmäinen basisti, Chileen karannut Mannonen niin taidokkaasti näpytteli soittimestaan.


Jännityksellä jään myös odottamaan, kuullaanko Behind Youn tulevilla biiseillä viettelevää seks...saksofonointia.


P.S. Lauantain keikasta on tiedossa videotodistusaineistoa, jos joku malttaa opettaa tälle neidolle hieman videoeditointia... =)

perjantai 28. toukokuuta 2010

Kasvissyönnin puolesta


Behind You nousee huomenna lauantaina Kulttuuritallien stagelle. Bändi tähdittää kasvinsyöntiin kannustavaa Saparok-tapahtumaa yhdessä muutaman muun bändin kanssa. Kipin kapin paikalle kuuntelemaan!